Lahden lukio Gaudiassa on tartuttu suosittuun nuorille esiintyjille kirjoitettuun kotimaiseen musikaaliin. Nahkatakkinen tyttö -musikaali kertoo joukosta nuoria, jotka lähtevät viettämään viikonloppua hylätylle kesämökille. Nuoret joutuvat kohtaamaan menneisyyden ja kipeät muistot. Tarinassa on läsnä lohduttavalla tavalla myös tuonpuoleisuus. Dingo -yhtyeen legendaaristen biisien kautta koetaan vauhtia ja nuoruuden iloa sekä herkistytään ja pysähdytään hetkeen.
Mukana on viitisenkymmentä lukion musiikkilinjan nuorta näyttelemässä ja soittamassa. Lisäksi esityksen taustalla työskentelee useita nuoria mm. puvustuksessa. ”Tällainen musiikkiteatteriesitys on teknisesti haastava tuotanto”, kertoo musikaaliohjaaja sekä koreografiasta ja tuotannosta vastaava Satu Nipuli Lahden lukio Gaudiasta. ”Yhteistyötä tehdään ääni- ja valotekniikan ja lavastuksen ammattilaisten kanssa. He luovat esitykselle puitteet, joissa nuorten on inspiroivaa ja turvallista heittäytyä teatterin tekemiseen.” Nipulin mukaan tavoitteena on tarjota yleisölle kokonaisvaltainen musiikkiteatterielämys.
Ohjaus, koreografiat ja tuotanto: Satu Nipuli
Musiikin johto: Anna-Elina Tikkanen
Lauluvalmennus: Aino Tikkanen
Puvustuksen ohjaus: Ulpu Korkeamäki
Lavastus: Tiina Hauta-aho
Äänisuunnittelu: Jukka Vierimaa
Valosuunnittelu ja valotekniikka: Ilkka Kivi
Kuvat ja graafinen suunnittelu: Vihtori Koskinen
Käsikirjoitus: Hanna Suutela, Kari Jagt ja Matti Suomela
Musiikki: Neuman
Musiikin sovitus: Matti Suomela
Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy