Korkeakouluyhteistyö
Lahden lukiokoulutus tekee yhteistyötä Lahden Yliopistokampuksen koordinaatioyksikön, LAB-ammattikorkeakoulun, LUT-yliopiston sekä Helsingin yliopiston ympäristötieteiden tutkintoohjelman, Avoimen yliopiston ja Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen kanssa. Näiden toimijoiden ja Lahden lukiokoulutuksen välistä yhteistyötä koordinoi erillinen yhteistyöryhmä.
Lahden lukiolaisilla on mahdollisuus valita lukio-opintojen osaksi matalan kynnyksen korkeakoulukursseja, joilla opettajina toimivat sekä lukioiden että yliopistojen lehtorit yhdessä (TIEDE1-TIEDE3 -opintojaksot). Lisäksi Helsingin yliopiston Avoin yliopisto tarjoaa kaikille toisen asteen opiskelijoille tutustumispolun yliopisto-opintoihin. Polun ensimmäinen askel sisältää korkea-asteen opintoihin johdattelevan kurssin (HYAVO1), toinen askel Avoimen yliopiston tutustumiskursseja (HYAVO2-HYAVO5) ja kolmas askel mahdollisuuden valita itseään kiinnostavia kursseja Avoimen yliopiston laajasta kurssitarjonnasta. Kannustamme opiskelijoitamme valitsemaan myös muiden korkeakoukoulujen tarjoamia kurkistuskursseja ja niitä hyväksiluetaan muissa oppilaitoksissa suoritettuihin opintoihin, kunhan laajuus on vähintään 1 opintopiste.
Opiskeluaikana lukiolaiset pääsevät tutustumaan laajemminkin korkeakoulutoimintaan osallistumalla esimerkiksi Lahden tiedepäivään, LUT-yliopiston Junnuyliopistoon, Lahden alueen korkeakoulujen järjestämiin esittelytilaisuuksiin tai lukioiden ja korkeakoulujen yhteisiin hankkeisiin. Myös Päijät-Hämeen LUMA-keskus järjestää lukiolaisille ohjattuja vierailukäyntejä tiedeluokkaan, jossa he pääsevät konkreettisesti osallistumaan tieteen tekemiseen. Lahden lukiokoulutus antaa opiskelijoille monipuolisen mahdollisuuden tutustua ja osallistua jo lukio-opintojen aikana korkeakouluopintoihin. Tulevaa korkeakouluvalintaa helpottaa myös Lahden lukioiden perinteinen tapa kutsua alumnejaan esittelemään omia korkeakoulu- ja urapolkujaan.