Hyppää sisältöön

Hyvinvointi

Gaudiassa tiedostetaan, että hyvinvointi vaikuttaa oppimiseen ja oppiminen hyvinvointiin. Olemme suunnitelleet ja kehittäneet tiloja ja toimintatapoja, joilla pyritään tukemaan opiskelijan jokapäiväistä hyvinvointia.

Gaudian henkilöstö näkee opiskelijan hyvinvoinnin tukemisen keskeiseksi työtehtäväkseen. Siksi ideoimme, luomme ja rohkeasti kokeilemme erilaisia tapoja tukea hyvinvointia. Sekä suunnittelu että toteutus tapahtuvat tietenkin yhdessä päähenkilömme eli opiskelijoiden kanssa.

Gaudiassa hyvinvoinnin tukemiseksi on kehitetty seuraavaa:

  • Kerran kuussa kokoontuva yhteisöllisen opiskeluhuollon ryhmä
  • Hyvinvointitiimi (2 opettajaa sekä hyvinvointitutoreita), jonka tehtävänä on nopeasti jalkauttaa saatuja ideoita hyvinvoinnin tukemiseksi
  • Yhteisöohjaaja on lukion oma nuorisotyöntekijä, joka on tavattavissa ilman ajanvarausta koululla päivittäin. Yhteisöohjaaja jalkautuu nuorten pariin, tukee ryhmien vuorovaikutusta, mahdollistaa nuorten omaa toimintaa oppituntien ulkopuolella sekä järjestää matalan kynnyksen ohjelmaa, kuten teemapäiviä ja taukotoimintaa. Yhteisöohjaaja voi olla tukena esimerkiksi harrastuksen löytämisessä tai kesätyöpaikan haussa. Yhteisöohjaaja pitää Gaudian olkkaria, joka yhteisöllinen tila kaikille opiskelijoille.
  • Jokaisen vuositason edustajiston kokoontuminen apulaisrehtorin ja kuraattorin kanssa kerran lukukaudessa keskustelemaan opiskeluun ja hyvinvointiin vaikuttavista asioista opiskelijan näkökulmasta
  • Ryhmänohjaustunneilla käsitellään mm. oppimaan oppimisen ja hyvinvointiosaamisen taitoja joka periodissa
  • Opiskeluhuollon henkilöstön (kuraattori, psykologi, erityisopettaja) matalan kynnyksen Huoltamo kerran viikossa
  • Rentoutumistuokiot hyvinvointiopettajan johdolla
  • Laaja Liikkuva lukio- toiminta työskentelyn tauottamista sekä liikkuvaa työskentelyä oppitunneilla, välituntiaktiviteetteja, tapahtumia, LiLu-tutorit
  • Opiskelijoiden rentoutumistilana toimii lepäämö joogakeinuineen
  • Aktiviteettitunnit 1. ja 2. vsk:n opiskelijoille – tavoitteena tavata muita opiskelijoita rennon tekemisen merkeissä

Koska hyvät oppimiskokemukset ja opiskelijoiden huomioiminen yksilöinä ja yksilöllisine tarpeineen vaikuttavat opiskelijan hyvinvointiin, olemme Gaudiassa panostaneet myös oppimisen tukeen. Katso lisää Erityisopetus ja oppimisen tuki -sivuilta.

Erityisopetus ja oppimisen tuki

Opiskeluhuollon henkilökunta, tehtävät ja yhteystiedot

Hyvinvointia tukevat toimintamallit